Elämän eri vaiheissa saattaa tulla tarkoituksenmukaiseksi lahjoittaa omaisuuttaan toisille. Tilanteet ovat moninaisia. Lahjan antaminen voi olla vapaamuotoinen toimi, joka toteutuu yksinkertaisimmillaan antamalla lahja suoraan sen saajalle. Joissain tilanteissa lahjoitus on syytä tehdä kirjallisesti, erityisesti silloin, kun omaisuus on rekisteröity tai kyse on kiinteistöstä tai muusta arvokkaasta omaisuudesta. Myös hyvin toteutettu jäämistösuunnittelu edellyttää yleensä lahjoitukselta kirjallista muotoa.
Alla olevista vaihtoehdoista voit siirtyä sinulle tarkoitukseesi sopivan lahjakirjan tilaamislomakkeelle. Huomaa, että lahjakirja irtaimelle ja kiinteistölle on oma tilauslomakkeensa, samoin riippuen kuinka monta lahjan antajaa ja saajaa on kyseessä.
HUOMAATHAN, ETTÄ LAHJAN ANTAMINEN VOI AIHEUTTAA VEROSEURAAMUKSIA LAHJAN SAAJALLE!
Lahjakirjalle otettavalla määräyksellä voit pidättää itsellesi tai läheisellesi käyttöoikeuden vaikka omaisuuden omistusoikeus siirtyykin jollekin toiselle. Tällä on myös vaikutusta lahjansaajan verotukseen veroa vähentävällä tavalla.
Lahjakirjassa voit myös määrätä, että lahjansaajan nykyisellä tai tulevalla puolisolla ei ole avio-oikeutta lahjoitettuun omaisuuteen. Tällä määräyksellä voidaan varmistaa, että lahjoitettu omaisuus pysyy saajansa suvussa myös esimerkiksi avioerotilanteissa.
Lisäksi lahjakirjassa voit määrätä, onko lahjaa pidettävä saajansa ennakkoperintönä vai ei.
Irtaimen omaisuuden lahjoittaminen:
– lahjoittajana 1 henkilö ja lahjansaajana 1 henkilö – 29 euroa TILAA TÄSTÄ!
– lahjoittajana 1 henkilö ja yhteisen lahjan saajana 2-4 henkilöä – 39 euroa TILAA TÄSTÄ!
– lahjoittajana 2 henkilöä ja lahjansaajana 1 henkilö – 42 euroa. TILAA TÄSTÄ!
– lahjoittajana 2 henkilöä ja yhteisen lahjan saajana 2-4 henkilöä – 52 euroa. TILAA TÄSTÄ!
Irtainta omaisuutta ovat esineet, ajoneuvot, veneet, laitteet, osakkeet (myös asunto-osakeyhtiön osakkeet) ja raha.
Kiinteistön tai sen osan/alan lahjoittaminen:
– lahjoittajana 1-2 henkilöä ja lahjansaajana 1-4 henkilöä – alkaen 69 euroa. TULOSSA!
KAIKKI LAHJAKIRJAT TULEVAT TILATTAVIKSI MAALISKUUN 2021 AIKANA!
Eikö yllä olevista löytynyt tarpeitasi vastaavaa asiakirjaa tai etkö tiedä mitä lomaketta käyttäisit? Ei hätää, selvitämme ja täytämme asiakirjatarpeesi laatimalla toivomasi kaltaisen asiakirjan nopeasti ja edullisesti. Ota siis reippaasti yhteyttä sähköpostilla tai yhteydenottolomakkeella.