Lahjakirjan tilaaminen
Tällä lomakkeella tilaatte varatuomarin laatiman tahtonne mukaisen Suomen lain vaatimukset täyttävän lahjakirjan irtaimelle omaisuudelle ja esineelle. Irtainta omaisuutta ovat esimerkiksi esineet, koneet ja laitteet, ajoneuvot, veneet, osakkeet (myös asunto-osakeyhtiön osakkeet) sekä raha. Tämä irtaimen lahjakirja soveltuu tilanteeseen, jossa yksi lahjoittaja antaa lahjan 2 – 4 saajalle. Esineitä voi olla useita tai eri lajisia. Lahjakirjan hinta on 29,00 € (sis. arvonlisäveron) ja sen voi tilata alla olevan tilauslomakkeen avulla.
Jos lahjan antajia on useampia tai lahjan saajia vain yksi tai kysymys on kiinteistön lahjoittamisesta, tulee valita sopiva asiakirja TÄSTÄ.
Tilauksen jälkeen varatuomari laatii ilmoittamienne tietojen perusteella lahjakirjan ja toimittaa sen ilmoittamaanne sähköpostiosoitteeseen. Lähtökohta on, että hankitte itse lahjakirjalle todistajat. Asiakirjan mukana seuraa ohjeistus todistajista ja todistamisesta. Vaikka lahjakirjan todistaminen ei ole kaikissa tilanteissa pakollista, suosittelemme vahvasti, että lahjakirjaan hankintaan esteettömät todistajat.
Valitettavasti Korona-aikana toimimme ainoastaan verkon välityksellä emmekä siten voi toimia lahjakirjan todistajina.
Voitte myös valita lahjakirjaan seuraavat ehdot:
1) Lahjan saajien avio-oikeuden poissulkeva ehto. Määräyksen antamalla varmistatte, että lahjan saajan nykyisellä tai tulevalla aviopuolisolla ei ole avio-oikeutta lahjoitettuun omaisuuteen. Määräys on hyvin tavanomainen lahjakirjoissa. Vastaavia määräyksiä käytetään yleisesti myös testamenteissa.
2) Käyttöoikeusehto. Määräyksellä pidätte omaisuuden käyttöoikeuden itsellä tai annatte sen muulle nimetylle henkilölle (muu kuin lahjan saaja) elinajaksi tai määräajaksi, vaikka omaisuuden omistusoikeus lahjoitetaankin jollekulle toiselle. Tällä määräyksellä voitte pidättää käyttöoikeuden siis myös itsellänne tai esimerkiksi puolisollanne. Määräys vaikuttaa lahjan saajien verotukseen sitä vähentävästi (jos lahjasta joudutaan maksamaan lahjaveroa).
3) Voitte määrätä, että lahjaa on pidettävä saajiensa ennakkoperintönä tai että lahjaa ei ole pidettävä saajiensa ennakkoperintönä. Valinnasta riippuen lahjoitus voi vaikuttaa teidän jälkeenne tehtävään perinnönjakoon erityisesti silloin, jos lahjan saajat ovat rintaperillisiänne.
HUOMAATHAN, ETTÄ LAHJAN ANTAMINEN VOI AIHEUTTAA VEROSEURAAMUKSIA LAHJAN SAAJOILLE!
Lahjaverovelvollisuus syntyy lahjan saajalle yleensä, jos lahjoitetun omaisuuden arvo on saajalleen vähintään 5000 euroa tai mikäli kolmen vuoden aikana lahjoitettujen omaisuuserien arvo on yhteensä vähintään 5000 euroa. Arvo lasketaan saajakohtaisesti.
Tilaaminen
Täyttäkää alla oleva tilauslomake, hyväksykää tilaus- ja toimitusehdot sekä ilmoittakaa, haluatteko varata oikeuden peruuttaa tilaus kuluttajasuojalain mukaisesti. Asiakirjatilaus maksetaan laskulla, joka toimitetaan valmiin asiakirjan mukana. Laskussa on maksuehto 7 vrk ja laskutus-ja toimitusmaksu on 10,00 euroa. Ei muita kuluja.
Tilauskaavakkeen lähettämisen jälkeen varatuomari laatii lahjakirjan ilmoittamienne tietojen perusteella tahtonne mukaiseksi ja asiakirja lähetetään teille. Varmistakaa siis, että myös sähköpostiosoitteenne on kirjoitettu oikein.
Tämän lahjakirjan laatimiseen tarvittavat tiedot:
Ehdot:
1. Erityiset tilaus- ja toimitusehdot, sähköisesti toimitettavat asiakirjat
2. Yleiset ehdot